TIKKURILA.COM
IMAGE BANK
EXTRANET

Temaspeed-uutiset

17.12.2010 16:10

Tikkurilan tuotteet suojaamaan Swedbank Arenaa

Tikkurilan ja Rautaruukin parikymmenvuotisen yhteistyön viimeisin saavutus on Tukholmaan rakennettava Ruotsin kansallisstadion Swedbank Arena.

Ruukki toimittaa stadionin teräsrakenteet ja kattoelementit, ja ne maalataan Tikkurilan maaleilla, jotka ovat osoittaneet kestävänsä vaativia sääoloja sekä voimakasta kulutusta.

 

Swedbank Arenan rakentaminen aloitettiin vuoden 2009 lopulla, ja projektin odotetaan valmistuvan elokuussa 2012. Urakoinnista vastaa Ruotsin suurimpiin rakentajiin kuuluva Peab AB.

Stadionista tulee Pohjoismaiden suuriin, ja sinne mahtuu urheilutapahtumiin 50 000 katsojaa ja konsertteihin 65 000 kuulijaa. Monipuolisen käytön mahdollistaa liikkuva katto. Jalkapallo-ottelut voidaan järjestää taivasalla, mutta muita tapahtumia, kuten esimerkiksi konsertteja ja näyttelyjä, varten stadionista saadaan sisätila.

Ruukki on sopinut Peabin kanssa hallin katon kantavien teräsrakenteiden, joista merkittävä osa on erikoislujia teräksiä sekä kattoelementtien toimittamisesta ja asentamisesta. Projekti on suurimpia, missä Ruukki on ollut mukana.

 

Swedbank Arena


Arvokas referenssi Tikkurilalle

 

Kaikki Ruukin Swedbank Arenaan valmistamat terästuotteet pintakäsitellään Tikkurilan metalliteollisuustuotteilla Ruukin maalaamoissa ennen niiden lähettämistä asennettavaksi. Lisäksi tarvitaan paikan päällä tehtävää viimeistelymaalausta, mikä työmaaoloissa, ja varsinkin talvella, vaatii taitoa ja kärsivällisyyttä. Swedbank Arenan projektilla on merkittävä referenssiarvo Tikkurilalle. Stadion on ainoa laatuaan Skandinavian markkinoilla.

 

Monipuolista yhteistyötä Ruukin kanssa

 

Swedbank Arenan teräsrakenteiden pohjamaaliksi valittiin Temazinc 77 ja välimaaliksi Temacoat SPA Primer, joka on kehitetty erityisesti teräsrakenteiden maalaukseen. Maali kuivuu erittäin nopeasti, joten tuote voidaan viivytyksettä pintamaalata. Pinnat viimeistellään Temathane 50 -polyuretaanipintamaalilla.


Maalien ympäristöluokkavaatimukset tulivat Peabilta, mutta teknisiin ratkaisuihin pääsi vaikuttamaan myös Ruukki. Yhdessä Tikkurilan asiantuntijoiden kanssa arvioitiin kokonaistaloudellisesti järkevin vaihtoehto ottaen huomioon myös Ruukin tehtaiden vaatimukset ja ympäristönäkökohdat.

 

Kaikki kolme valittua maalityyppiä on hyviksi ja turvalliseksi tuotteiksi havaittu. Maalien tuotekehityksessä on otettu huomioon Ruukin maalauslinjojen asettamat tarpeet. Maalit kuivuvat nopeasti ja ovat maalarin näkökulmasta hyvin käytettäviä. Maalaustyö sujuu jouhevasti, ja kaikki kolme maalikerrosta saadaan maalatuksi yhden päivän aikana, kun vielä parikymmentä vuotta sitten prosessiin tarvittiin kaksinkertainen aika. Tästä koituu kustannussäästöjä, ja maaleista tulee hinnaltaan kilpailukykyisiä.

 

Tikkurilan ja Ruukin tiivis yhteistyö ulottuu maalien kehittämisen lisäksi maalareiden kouluttamiseen. Ruukki huolehtii peruskoulutuksesta ja työhön perehdyttämisestä. Tikkurilan edustajat käyvät vuosittain pitämässä muutaman päivän koulutustilaisuuksia, joissa muun muassa tutustutaan uusiin tuotantoon otettaviin maaleihin.


Return to headlines